INQUISITION - Pebsun fantasiaskeidaa
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Aikajana

Siirry alas

Aikajana                 Empty Aikajana

Viesti kirjoittaja Pebsu Pe Marras 20, 2015 12:16 pm

0 = Thunnorin saapuminen

-3000 = Metsien henkien palvonta Valaanpureman lahden alueilla. Kääpiöiden esi-isät käyttävät kivihakkuja ja perustavat suuria kaivoksiaan Punavuorille. Idässä on suuri lumihaltioiden valtakunta. Etelässä etäläiset vaeltelevat ja osa tulee pohjoiseen perustamaan ensimmäisiä kerjäläiskaupunkeja.

---

0 = Thunnorin korkeaväki saapuvat lännestä ja perustavat Arcalotin ja Nancletin kaupungit Valaanpureman lahden rannikolle. Thunnor levittäytyvät koko lahden ympäristöön.

5 = Thunnor perustavat kaupunkeja ja linnoja alueelle, joka käsittää kaikki alueet Aarnivuorten länsipuolella, sekä kaksi suurta jokea; Tinyar ja Weriyar. He kutsuvat aluetta epävirallisesti Thunhumbriaksi, "korkeaväen kankahiksi".

13 = Thunnor yrittävät laajentaa valtakuntaansa itään, mutta hevosherrat torjuvat heidän hyökkäyksensä pohjoisessa. Etelässä Thunnor tekevät suurta matkaa idän aroille kerjäläiskuninkaiden maille.

20 = Thunnor tekevät rauhan hevosherrojen kanssa sillä ehdolla, että Thunnor auttavat kukistamaan idässä valtaa pitävän Mordainin. Thunnor kohtaavat kerjäläiskuninkaat, mutta heitä kohdellaan kuin vieraita. Kun uutiset Mordainista tulevat etelässä vaeltavalle thunnorin pataljoonalle, he miehittävät kerjäläiskuninkaiden kaupunkeja tehdäkseen linnakkeita Mordainia vastaan.

22 = Hevosherrat thunnorin korkeaväen tukemana hyökkäävät Pohjoiselle Aution kautta Teräspihaan. Teräspihan Taistelu, jossa thunnor-hevosherrat saavat vallattua puolet Teräspihasta sekä Agarrahin ja Rhatuigin tornit. Teräspihalla käydään asemasotaa. Samalla etelässä thunnor sotivat varangeja vastaan, jotka Mordain on lähettänyt kerjäläismaille.

25 = Teräspihan asemasota loppuu ja thunnor-hevosherrat valtaavat ja polttavat Teräspihan. He etenevät piirittämään Gimarringia, ja osa lähtee etelään tuhoamaan Mordainin tukikohtia. Etelässä thunnor piirittävät Hornanporttia.

26 = Hornan Verilöyly, jossa Mordain avaa porttinsa ja valtava määrä hiisiä ja hirviöitä lahtaavat thunnorin pataljoonan portilla. Suurista menetyksistä huolimatta thunnor kukistavat Mordainin armeijan ja valtaavat Hornanportin. Thunnor ovat liian heikkoja edetäkseen. Lisäksi Mordainia palvelevat varangit hyökkäävät heihin etelästä, joten he ovat piiritettyinä.

28 = Etelässä thunnor onnistuvat pitämään Hornanporttia juuri ja juuri. He ovat juuri murtumassa, kunnes Alcqahisarin kerjäläiskuningas saapuu ja ajaa pois varangit. Asvaanit kumminkin sen jälkeen häipyvät, ja sanovat etteivät halua enää olla missään tekemisissä thunnorin kanssa. Thunnor tuovat lisäjoukkoja Hornanportille ja onnistuvat jatkamaan Roihukidan valloittamista. Samana vuonna Rautatorni vallataan.
Pohjoisessa thunnor pitävät leiriä Gimarringin ympärillä ja tekevät hyökkäyksiä Argalenille. He eivät uskalla marssia yksin etelämmäs peläten Mordainin noituutta ja Argalenin autiomaata.

29 = Gimarring antautuu pitkän piirityksen jälkeen.

30 = Pohjois-Grimboriin saapuu kuninkaallinen käsky marssia etelään täydellä voimalla, samalla kun Roihukidan vallanneet joukot hyökkäävät Dul Teraigiin. Vuoden loppupuolella Dul Teraigissa ja Teraigin laakson eteläisissä osissa käydään suuria taisteluita. Pohjoisen joukot leiriytyvät Tulikurkun lähistölle odottamaan käskyjä, valmiina hyökkäämään Kalmankaukaloon, estäen kaiken liikkumisen Kalmankaukalon lähistöllä.

32 = Dul Teraigissa koetaan tappioita, ja Tulikurkun leirille annetaan käsky lähettää apujoukkoja. Heikennetyn leirin tuhoaa Kalmankaukalosta saapunut armeija, ja eloonjääneet pakenevat myös etelään muun armeijan pariin.

33 = Dul Teraig saadaan vihdoin vallattua. Hevosherrat vastaavat Thunnodor I:n pyyntöön ja ratsastavat Argalenin halki Kalmankaukalon lähistöön jatkamaan tulevaa Kalmankaukalon piiritystä. Vuoden puolivälissä Dul Teraigista lähtee suurin osa thunnorin taistelijoista Kalmankaukaloon, ja hevosherroille annetaan käsky tavata heidät linnakkeen edustalla. Vuoden lopussa (vaihteessa) hevosherrojen kuningas Otcon sekä thunnorin kuningas Thunnodor tapaavat Kalmankaukaloon hyökkäämistä varten.

34 = Kalmankaukalon taistelu, joka kestää koko vuoden. Mordain itse tulee useampaan kertaan taistelukentälle ja kylvää pelkoa ihmisten sydämiin. Kuningas Otcon saa surmansa taistelussa, mutta hänen poikansa prinssi Volocon jatkaa hevosherrojen joukkojen johtamista. Vuoden keskivaiheilla portit murtuvat ja Kalmankaukaloa aletaan vallata. Tällöin Mordain paljasti suuren mahtinsa ja kutsui myrskyjä ja sai Tulikurkun purkautumaan. Mordainin viimeiset oljenkorret saivat Kalmankaukalon valloituksen kestämään kauemmin kuin oltiin uskottu. Loppupuolella, eräänä yönä saavutettiin Mordainin oma torni, jonka sisältä kuningas Thunnodor löysi heikentyneen Mordainin. He kävivät pienen mittelön, jonka Thunnodor voitti ja raahasi Mordainin ulos tornista. Kun aamu koitti, Thunnodor katkoi Mordainilta pään irti.

35 = Uutiset Mordainin kuolemasta leviävät maailmalla, ja hiidet pakenevat ja lakkaavat taistelemasta. Thunnor asettavat Grimborin eri linnakkeisiin miehiä. Thunnodor I palaa länteen, ja juhlistaakseen thunnorin korkeaväen voittoa perustaa virallisesti Thunhumbrian yhtenäisen suurkuningaskunnan. Arcalotin velhoveljeskunnan arkkivelho kruunaa hänet Thunhumbrian suurkuninkaaksi.
Pebsu
Pebsu
Admin

Viestien lukumäärä : 74
Join date : 28.07.2014

https://inquisition.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa