Itäläiset

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Itäläiset

Viesti kirjoittaja Pebsu lähetetty To Loka 26, 2017 9:39 pm

Itäläiset on kollektiivinen nimitys kaikille heimoille ja kansoille, jotka asuvat uuden maan rannikolla tai sen lähistöllä. Itäläisillä ei itsellään ole yhtenäistä käsitettä omalle kulttuurilleen, joten uudisasukkaiden termi alkuasukkaista on vakiintunut heidänkin keskuuteensa. Suurimpia itäläisten heimoyhteisöjä ovat muun muassa kuronialaiset, yatvingit, praasialaiset ja sarmaatit.
Itäläiset jakautuvat eri heimoihin. Heimot ovat useiden eri sukujen muodostamia ryhmiä, joita yleensä yhdistää yhteinen esi-isä, mutta toisinaan myös naapuruus, kieli ja kulttuuri. Heimon nimi johdetaan yleensä esi-isästä; esimerkiksi "yatvingit" johdetaan vanhasta sankari Jadvygasista. Heimolaisilla on toisinaan laajalti tunnustettuja sotapäälliköitä ajoista riippuen, mutta tavallisesti kaikkien heimon sukujen ylle ulotettava valta koetaan kielteisesti. Yleensä itseään sotapäälliköiksi kutsuvat ryöstelevät maaseutua ja aiheuttavat harmia asukkaille.
Uskovaisretkistä huolimatta itäläiset palvovat yhä laajalti seutujen paikallisia luonnonhenkiä, jotka uskovaiset kokevat paholaisiksi. Itäläisillä on kansanuskossa jokaisella heimolla paljon samanlaisuuksia; Tuona on yleinen kuoleman jumala, Ilmoa juhlitaan maailman takojana ja Runnamon luotetaan tuovan sadetta pelloille ja neuvoja kuolevaisille arjen asioissa.


Rannikkolaiset

- Ala-Praasialaiset

- Selonialaiset

- Lubavialaiset

- Skalvit

Alankolaiset

- Nadruvialaiset

- Ylä-Austit

- Ala-Austit

- Astruvialaiset

- Ala-Galavingit

Pohjalaiset

- Yatvingit

- Semeetit

- Narvit

- Nordovialaiset

- Sudovialaiset

- Natavingit

- Galavingit

- Oesellit

Kuronialaiset (Vuorilaiset)

- Kursemeetit

- Kurogitialaiset

- Sasnaanit

- Lutonialaiset

- Sambit

- Gurindit

Bartit (Järveläiset)

- Radimialaiset

- Suvalkit

- Grabnit

- Dalnit

avatar
Pebsu
Admin

Viestien lukumäärä : 70
Join date : 28.07.2014

Näytä käyttäjän tiedot http://inquisition.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa