Historia

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Historia

Viesti kirjoittaja Pebsu lähetetty To Tammi 01, 2015 4:55 am

MUINAISAIKA

Muinaisajaksi kutsutaan ennen Derihonin syntymää (eDs) tapahtunutta aikaa. Koska varsinaista Morheimiä ei ollut ennen Derihonia vielä olemassakaan, muinaisaika sijoittui suurimmalta osin Noldmarille, muinaishaltioiden kotimantereelle.

Morheim, kuten manner nykyään tiedetään, oli ennen pienen pieni saari keskellä Volumin paratiisiplaneettaa, jota hallitsivat muinaishaltioiden suurkulttuurit. Tuohon muinaiseen aikaan muinaishaltioiden jumalat kehtasivat kävellä kuolevaisten mailla ja muokata sitä mielensä mukaan.
Haltiajumala Berenda löysi tämän pienen saaren ja nimitti sen Bereniaksi. Alkuperäinen Berenia oli täynnä eksoottisia hedelmiä ja eläimiä. Berenda näki paikan erinomaiseksi paikaksi haltia-asumukselle.
Kun muinaishaltiat purjehtivat kohti uutta ja elinvoimaista maata, haltioiden jumalat olivat niin innoissaan, että loivat Berenian löytymisen kunniaksi kuolemattoman olennon, jonka he nimesivät Derihoniksi, "kansan jumalaksi". Jumalat tekivät Derihonista kaikin tavoin täydellisen, ja nimittivät hänet koko laivaston amiraaliksi.
Tultuaan vihdoin Berenialle, jumalat käskivät Derihonia ottamaan uusi maailma haltuunsa ja ohjata haltioiden kansaa ylimaallisella jumalten viisaudellaan.

ENSIMMÄINEN AIKA

Virallisesti tämä aika alkoi, kun haltiat osuivat Berenialle ja nimittivät sen osaksi muinaishaltioiden suurta imperiumia. Berenia oli ihanteellinen paikka haltioille elää, ja siksi siitä tuli imperiumin "vihreä helmi". Ensimmäinen Berenialainen kaupunki tuli Delosjoen rannikolle, mutta sillä ei ollut varsinaista nimeä. Siksi historioitsijat kutsuvat tätä kaupunkia "ensimmäiseksi kaupungiksi".
Mutta kaupungin rakentaminen vaati hurjasti raaka-aineita, joita kaukaisella saarella oli melko niukasti. Puut olivat myös hyvin arvokkaita, ja laivoista oli puolet palannut Noldmarille.
Syntyi jotakin todella uskomatonta haltoiden keskuudessa; he riitaantuivat siitä, pitäisikö kaunis saari hakata maan tasalle jotta olisi mahdollista perustaa kaupunki. Tämä johti kuitenkin muinaishaltioiden jalostumiseen. Osa haltioista hylkäsi kaupungin rakentamisen ja muutti metsiin, jossa he soveltuivat ympäristöön ja heistä tuli satojen vuosien kuluttua pajuhaltioita.
Osa taas jäi rakentamaan kaupunkia ja heistä jalostui viisaita, sivistyneitä jalohaltioita.

Muutaman sadan vuoden kuluttua vedenalainen tulivuori, Unoldar, purkautui Berenian lähistöllä ja loi hirmuisia maanjäristyksiä jotka tuntuivat ensimmäisessä kaupungissa asti. Maanjäristys loi myös hyökyaallon joka melkein tuhosi osan Berenian eteläistä metsikköä.
Tästä suuresta purkauksesta jäi jäljelle suuri, musta erämaa Berendan yläpuolelle. Tätä paikkaa ei voitu heti tutkia, sillä maa oli tulikuumaa ja purkauksesta oli tullut vaarallista karikkoa erämaan ympärille. Yhteydet äitimaahan, Noldmariin, oli hävinnyt jostain tuntemattomasta syystä, mutta uskotaan että imperiumin laivat eivät kyenneet pääsemään vaikean karikon läpi tai sitten he luulivat saaren asutuksen tuhoutuneen purkauksessa.

Kului taas noin sata vuotta, ja musta erämaa oli jäähtynyt ja sinne oli kiireen vilkkaa alkanut kasvaa uusia puita, maaperää ja kasveja. Haltiat huomasivat hetken tulleen ja purjehtivat pienen matkan ja osuivat Adamorin rannikolle. Alue oli tuolloin vielä melko paljas, ja siellä oli vain muutama tammenalkio ja mäkiä.
Haltiat valloittivat koko etelärannikon melko nopsakkaan. Alue jaettiin nopeasti jalohaltioiden ja pajuhaltioiden alueeksi, ja molemmat olivat tyytyväisiä.

Muutaman kymmenen vuoden kuluttua ilmeni jotain eriskummallista. Jalohaltiat olivat löytäneet pieniä, outojen olentojen leirejä. Haltiat olivat löytäneet Morheimin alkuperäisasukkaita, ja on yhä mysteeri, miten nämä olennot tulivat vastasyntyneelle paikalle.
Haltiat antoivat heille nimen örkit, koska he olisivat olla kuin he, mutta paljon kovarakenteisempia ja rumempia. Örkeistä tuli haltioiden orjia ja palvelijoita, joka ei ollut mikään kova haaste johtuen örkkien alistuvaisesta luonteesta.
Ajan puolivälissä Adamorin metsä alkoi muodostua. Metsää alkoi kasvaa myös jalohaltioiden maille, ja he eivät pitäneet metsä kasvusta. Etelärannikon ilmastokaan ei ollut heille kovin suotuisa, ja useampi purjehti takaisin äitimaahan, Bereniaan. Jalohaltiat luovuttivat pajuhaltioille enemmän alueita, ja pajuhaltioiden sivilisaatio alkoi tammimetsissä kasvaa. Jotkut pajuhaltiat myös muuttivat Adamoriin (huom. älä sekoita provinssia ja kaupunkia), jalohaltioiden kauniiseen kaupunkiin.
Pajuhaltiat perustivat myös omia kyliään metsikköön, mutta myöhemmin yksi ensimmäisistä kylistä kohosi kaupungiksi. Tästä tuli pajuhaltioiden kulttuurin ikuinen keskus, Silviana.

Ensimmäinen aika päättyi jalohaltioiden levittäytymiseen Suurjoen rannikolle ja ensimmäisten ihmislaivojen ilmestymiseen Nimrodalen saarelle.

TOINEN AIKA

Toinen aika tunnettiin myös nimellä Sodan Aika, koska silloin riehui Suuri Sota sekä ihmisten ja haltioiden välillä oli lähes kokoajan kärhämää.

Aika alkoi virallisesti, kun ihmiset nousivat Nimrodalen saarelle. Myöhemmin he myös tulivat meren rannalle ja valloittivat suurimman osan Suurten niittyjen itäosasta. Ihmiset rupesivat ahkerasti työstämään maatiloja tasaiselle, vehreälle niitylle ja luomaan uutta ihmisten keskusta, Nimrodalea, ensimmäiselle saarelle jolle he olivat astuneet.
Ei mennyt kovin kauaa, kun haltiat tapasivat uudet tulokkaat. Ensimmäisenä tuli Adamorin ruhtinas tapaamaan ihmisten komentajia. Asiat menivät kohtuullisen sopuisasti, ja haltiat antoivat ihmisten toimia vapaasti Suurjoen itäisellä puolella.
Kaikki muuttui vuonna 118, kun ihmiset halusivat päästä läntiselle puolelle. Haltiat olivat jo asettautuneet tänne, eivätkä halunneet että ihmiset valloittaisivat heidän löytämänsä maan. Haltiat olivat luonteeltaan hallitsevaisia eikä heille käynyt kuuloonkaan, että muukalaiset olisivat hallinneet suurinta osaa maasta.
Ensimmäiseksi Adamorin ruhtinas ja Nimrodalen aatelisto juttelivat. Sopuisa meininki oli särkynyt kuin posliinimaljakko pudotessaan kaapin päältä, ja ihmiset alkoivat tunkeutua väkisin joen ylitse. Tästä haltiat närkästyivät vieläkin enemmän, ja alkoivat uhata ihmisiä sodalla. Ihmiskunta otti haasteen vastaan, ja parin vuoden kuluttua vuonna 120 2A jDs, alkoi Suuri Sota.

Suurin osa taisteluista käytiin läntisillä Suurilla niityillä, Nimrodalen hyökäten pohjoisesta ja haltioiden etelästä. Kardit kokivat yllättäviä voittoja, ja kahdenkymmenen vuoden kuluttua kardit olivat Adamorin metsän rajalla. Tosin itäisellä puolella jalohaltiat olivat raivanneet kardien maalaiskyliä ja murskanneet Nimrodalen armeijaa mahtavilla katapulteillaan.
Taas läntisellä puolella alettiin taistella jo Adamorin metsissä. Pajuhaltioiden äärimmäinen etu metsäisessä maastossa tappoi monia kardeja, joten kardit joutuivat perääntymään metsistä. Sen sijaan alettiin keskittyä itäisellä puolella käyvään taisteluun jalohaltioiden kanssa. Ihmisten laivat purjehtivat Nimrodalesta Adamorin metsän itäiselle rannikolle ja taistelivat kiihkeästi jalohaltioiden kanssa. Täällä ihmiset tekivät taas melkoista voittoa ja olivat saavuttamassa Adamorin kaupunkia melko nopeasti.
Muutamien kuukausien kuluttua ihmiset olivat Adamorin porteilla, jossa käytiin Suuren Sodan suuri lopputaistelu. Adamor kärsi pahasti, ja ihmisten joukot pääsivät jopa kaupungin sisään ja polttivat kirjaston, muutaman asuintalon ja lähikievarin. Sen jälkeen tuli saatiin sammutettua ja ihmiset suljettiin kaupungin sisään. Ulkona olleet sotilaat perääntyivät ja puolet heistä jäivät pajuhaltioiden ansoihin ja yllätyshyökkäyksiin matkalla Nimrodaleen.

Suuren Sodan aikana myös demonit yrittivät vallata Morheimin, mutta tästä asiasta ei tiedetä kovin paljoa johtuen demonien äärimmäisestä epäonnistumisesta ja siitä, että suurin osa kansasta ei ehtinyt keskittyä muuhun kuin sodankäyntiin.
Vähemmän tunnettu demonilordi, Pylomaefos, kokosi joukon kuolevaisia mustahaltioita (jalohaltioiden alalaji, jotka asuivat Miringadissa) seuraajikseen. Heidän avulla hän onnistui avaamaan Volumin magiasuojaan repeämän, josta hän tunkeutui Volumiin ja suorinta tietä Morheimiin. Sotaa käyvät kansat eivät tunteneet repeämän aiheuttamaa magian haavaa johtuen suuresta aggressiivisesta tunnelmasta mantereella.
Demonilordi aluksi loi sielunkiven, mahtavan maagisen artifaktin jolla pystyttiin keräämään kuolevaisten ja henkiolentojen sieluja ja sittemmin "syömään" niitä. Demonilordilla olikin todella helppoa täyttää sielunkiveään johtuen suuresta kuoleman määrästä.
Demonilordi kasvoi voimakkaammaksi melkein koko ajan, kunnes hän jätti sielunkiven pyhäkköönsä ja kävi henkimaailmassa. Uteliaat mustahaltiat saivat sielunkiven käsiinsä, jonka he nimittivät Pylomaefoksen kiveksi.
Mustahaltiat alkoivat sielunkiven voimin sortaa kääpiökansoja, ja vallata nopeasti Miringadista alueita. Samalla sielunkivi mädänsi mustahaltioiden jalon mielen, ja sen jälkeen mustahaltiat alkoivat tappaa toisiaan. Kuukausien sisällä sielunkivi viimeisteli tekonsa ja loi jäljellä elossa olevista mustahaltioista rumia, korruptoituneita hiisiä.
Sielunkivi oli käytetty loppuun, ja kaikki Pylomaefoksen seuraajat olivat tuhoutuneet. Kun demonilordi yritti taas tulla Volumiin, hän ei onnistunut. Pylomaefoksen suunnitelmat epäonnistuivat ja sen tuloksena yksi rotu tuhoutui, ja varjoisampi puoli siitä syntyi.

Sota päättyi Berendan ja Aroduksen Rauhaan vuonna 154 Adamorin metsän laidalla. Ihmiset ottivat melkein koko Suurten niittyjen alueen, ja haltiat saivat koko Adamorin metsän ja osan läntisistä niityistä Orundagin vuoriston vierestä.

Sodan jälkeen ihmiset viimeistelivät Nimrodalen ja rakensivat Keisarin Sillan yhdistämään Morheimin mannerta ja Nimrodalea. Sota toi mukanaan kaksi uutta kaupunkia; Arodiaan ja Fort Ceradaksen. Arodias syntyi siviiilien pitopaikaksi, ja Fort Ceradas oli sodan aikaan ihmisten joukkojen tärkein linnoitus. Ihmiset alkoivat myös siistiä läntisiä niittyjä sodan jäljiltä ja uudelleenrakentaa sodassa tuhoutuneita maatiloita Adamorin metsien lähistöltä.

Sotiminen ei kuitenkaan loppunut vuoteen 154. Ajan keskivaiheilla örkit alkoivat saada tarpeekseen haltioiden kylmän vallan alla olemisesta. Alkoi suuri örkkien kapina, ja sitä kautta Örkkien Sota, tai Vapauden Sota. Tämä yhteenotto alkoi Gorgomol Verihirmun kannatuksesta kapinaan. Noin seitsemän tuhatta örkkiä alkoi avoimesti sotia haltioita vastaan itse tekemillään, tai haltioilta varastetuin asein.
Varsinainen sota ei kestänyt kuin noin 5 vuotta, joka päättyi haltioiden häviöön. Örkit olisivat voineet tuhota haltiat, mutta eivät kaivanneet enempää verenvuodatusta oman kansansa piikkiin.
Tuona aikana myös örkkien johtaja Gorgomol Verihirmu salamurhattiin Azagar Selänkääntäjän toimesta, joka skalpeerattiin ja nyljettiin hengiltä. Verihirmun pojasta, Gorgathmolista tuli örkkien uusi johtaja, ja hän lupasi etsiä örkeille oman maan jossa elää rauhassa.
Örkeille sotiminen ei kuitenkaan ollut ohitse. Gorghathmol raahasi nälkäistä ja köyhää kansaansa läpi Morheimin mantereen, ja keräsi samalla hämmennystä ja inhotusta niskaansa. Kun örkit leirityivät vähän väliä niityille, kardit alkoivat pelätä, että örkit olisivat valtaamassa heidän alueitaan vaivihkaa. Niinpä he alkoivat hätistellä ja uhata örkkejä, ja örkeille se ei kelvannut. Gorgathmol joukkoineen osallistui muutamaan veriseen taistoon kardien armeijan kanssa, jotka eivät antaneet heidän kulkea esimerkiksi Suurjoen ylitse länteen.
Örkit kävivät Miringadin vuoristolla, jolla kääpiöt kävivät heidän kimppuunsa. Gorgathmol ei halunnut riskeerata kulkea kylmän vuoriston läpi samalla kun kääpiöt olivat kimpussa, joten hän kääntyi takaisin ja jatkoi länteen.
Kun örkit tulivat Adamorin metsän laitamille Suurjoen läntisellä puolella, pajuhaltiahiemot alkoivat häiritä heitä. Örkit näyttivät, että he eivät perääntyisi enää haltioilta vaan tuhosivat jopa pari haltiaheimoa Adamorissa. Sen jälkeen örkit jatkoivat länteen, ja pian paljastuivatkin lännessä kasvavat Orungadin vuoret.
Kun Gorgathmol näki nämä örkeille ihanteelliset, asumattomat vuoret, hän julisti kansalleen joista moni oli kuollut, että he olivat tulleet kotiin. Ensimmäisenä perustettiin Rolthal, Suurilla niityillä nykyäänkin sijaitseva örkkien kulttuurin keskusta. Myöhemmin örkit asettuivat myös muualle vuorille asumaan. Tämä retki oli tehnyt örkeistä pelättyjä, sitkeitä ja taitavia taistelijoita. Orungadissa he myös alkoivat jalostaa vuorenrinteiltä löytynyttä örkkirautaa, josta he loivat itselleen aseita ja haarniskoja.

Orungadin vuoria hallitsi kauan Verihirmun suku, mutta Gorgathmolin kuoltua hänen poikansa levittäytyivät vuorille ja perustivat omia klaanejaan. Näin syntyi örkkien perinne elää klaaneissa.

Toisen ajan lopulla Mahmerin autiomaalla asustavat kerabit tutustuivat kardien kansaan, ja samalla Harman-saarilla kauan asustaneet zorianit vihdoin ja viimein saapuivat Morheimin mantereelle. Zorianit ystävyistyivät helposti kardien kanssa ja heidän annettiin elää heidän kaupungeissa ja perustaa luostareita, joissa he palvoivat omia jumaliaan.

KOLMAS AIKA

Kolmannella ajalla ihmiset alkoivat perustaa siirtokuntiaan ympäri Morheimiä. Aika alkoi virallisesti zorianien saavuttua Morheimin mantereelle, ja kun silloinen Nimrodalen kuningas rakensi laivaston joka lähtisi kohti Miringadin pohjoisrannikkoa.
Kolmannella ajalla käytiin myös Morheimin Sotaa, Morheimin kansojen ja ihmisten muinaisen valtakunnan, Istillionin, kanssa.

Ajan alkupuolella Nimrodalen silloinen kuningas, Hartil Neljäs, käski rakentaa suuren laivaston ja valloittaa Miringadin pohjoisosa Nimrodalen valtakunnalle. Näin myös tapahtui, ja alle viidessäkymmenessä vuodessa oli rakennettu valtava laivasto purjehtimaan Miringadin maille.
Vaikka Aaveiden Meren kylmyys kiusasi kardeja, he silti pääsivät rantautumaan Miringadin vuorten toiselle puolelle. Paikka oli siedettävä paikka elää ja noin kymmenessä vuodessa Hartil Neljäs käski perustaa rannikolle kardien ensimmäisen kaupungin, Mirvaldin. Tämä myös tapahtui, ja kardit alkoivat elää kohtuullista elämää Mirvaldin seudulla.
Meni vielä kaksikymmentä vuotta, ja olikin jo vuosi 114. Tällöin Mirvald itsenäistyi omaksi valtakunnakseen, mutta sen hallitsija oli yhä Nimrodalen kuningas.

Vuonna 283 valtakunta, josta kardit olivat tulleetkin, Istillion, alkoi uhata Nimrodalen miehiä. Morheim ei ollut vielä virallisesti itsenäinen paikka, ja Istillionin kuningas ei halunnut päästää otettaan Morheimista. Nimrodalen kuningas, Rudin Viidestoista, lähetti Istillionin hallitsijalle viestin, että Nimrodale aikoisi virallisesti itsenäisrtyä ja irtautua Istillionin vallasta.
Tästähän ei Istillionin väki ilahtunut, ja alkoi suurenmoinen sananharkka kahden maan välillä.

Vasta kuitenkin vuonna 342 Istillion julisti sodan Morheimin kaikille kansoille. Tästä kardit kertoivat myös haltioille ja kääpiöille, ja jopa örkeillekin. Pajuhaltiat innostuivat enemmän kuin jalohaltiat, joten Quelinor jäi lähes kokonaan ulos sodasta.
Örkkiklaanit keräsivät aseensa ja nousivat Istillionin ylivoimaista armeijaa vastaan. Kääpiöt turvasivat itäistä rannikkoseutua vuorilta jalkajousineen, ja heitä oli myös Nimrodalen suunnalla ensimmäistä kertaa. Pajuhaltiat suojelivat myös itärannikon metsiä ja Nordunia. Örkit olivat ihmisten rivien edessä raivaamassa Istillionin ihmisiä pois tieltä. Näistä kansoista kokoontui Morheimin armeija.
Sodankäynti alkoi, kun Istillionin armeija iski Norduniin. He saivat kuin saivatkin jalansijaa Nordunissa, ja sittemmin pajuhaltiat aiheuttivat vakavaa vahinkoa siellä päin.
Toinen maihinnousu tapahtui Keisarin Sillan vieressä pohjoispuolella, jota kääpiöt ja kardit suojelivat. Tämä maihinnousu onnistuttiin estämään.
Kolmas maihinnousu tapahtui Nimrodalen saaren itäsatamassa, ja siitä seurasikin kova taisto. Pieni osa Nimrodalea tuhoutui tässä taistossa, mutta muuten Istillionin joukot häädettiin Nimrodalesta.
Sota kehittyi enemmän länteen, kun Nordunin seudusta syntyi Istillionilaisten satamakaupunki. Pajuhaltiat eivät kyenneet viivyttämään Istillionin kevytpanssarijoukkoja, ja pian Istillionin armeija alkoi painaa etelästä kohti itäisiä niittyjä. Taas kerran tällä alueella käytiin suuria taisteluita, ja Morheimin armeija alkoi luhistua.
Kävi kuitenkin niin, että pajuhaltiat sulkivat Istillionin reitin Nordunista, ja he olivat loukussa itäisien niittyjen keskellä. Istillionin armeija levittäytyi läntisille niityille Suurjoen ylitse, mutta lännessä heitä odotti Fort Ceradas ja Rolthalin örkkien rivistöt. Istillionin armeija tuhottiin itäisiltä niityiltä kokonaan ja heitä paimennettiin länteen örkkien luokse.
Kun Istillionin toivo oli jo melkein menetetty, tapahtui vielä viimeinen maihinnousu Mirvaldiin. Uunituore kaupunki ei meinannut kestää iskua, ja Istillionin armeija nujersi kardit Mirvaldissa. Sitten Istillionin joukot matkasivat vuortne ylitse ja raivasivat puolustavat kääpiöt tieltään. Pian he saapuivat Fort Ceradaksen luo ja piirittivät sen. Fort Ceradaksessa käytiinkin sitten viimeinen taisto Morheimin armeijan ja Istillionin armeijan välillä. Lähinnä örkit ja kardit taistelivat täällä. Fort Ceradas koki vakavia vaurioita tässä taistelussa, sillä koko kaupunki oli taistelutantereena. Muurin osia lenteli ympäriinsä, talojen puiset katot paloivat ja ihmisiä lävisti toisiaan kaupungin avoimilla kaduilla. Tässä suurimmassa taistelussa, jota Morheimissä oli ikinä nähty, ratkaistiin Morheimin vapaus. Istillionin armeija lyötiin Ceradaksessa, vaikka usea kardi ja örkki oli kaatunut.

Istillionin kuningas antoi periksi, ja jätti Morheimin maan rauhaan. Morheim oli voittanut ensimmäisen suuren sotansa.
Sodan seurauksina tapahtui paljon muutakin hyvää, esimerkiksi haltiat ystävystyivät kääpiöiden kanssa sekä kardien ja haltioiden välinen suhde parantui

NELJÄS AIKA

Aika alkoi rauhallisissa merkeissä, ja Morheim vielä uudelleenrakensi itseään sodan jäjliltä. Fort Ceradas oli kauan asumaton ja rakennuksen alla. Oletettiin jopa, että kaupunki hyljättäisiin. Haltiat asuivat normaalisti etelässä, örkit kuivilla vuorillaan, kardit pohjoisessa ja keskellä maata, ja kerabit vaurastuivat kauppaamalla elintarvikkeita sodan jälkeen. Kera-Rahmud kukoisti neljännen ajan alussa kirkkaammin kuin koskaan. Miringadissa käytiin ennennäkemättömiä hiisisotia ja örkit nousivat kapinaan lännen kardeja vastaan.

Ensimmäinen kunnollinen konflikti oli vuonna 383, kun Miringadin hiidet alkoivat yhdessä kerääntyä Rath-Teraigin laaksoon ja ensimmäistä kertaa ikinä toimia laumassa. Hiidet terrorisoivat lähinnä kääpiöitä, ja hiisien voimaa oli vuoristoisessa maastossa vaikea murskata. Hiisien valta ylettyi melkein koko Angardin vuorille ja osalle pohjoisista kukkuloista. Kukkuloilla he saivat itselleen käyttöön jättiläisiä ja erilaista pimentokansaa. He alkoivat myös jalostaa villejä susia ratsuiksi ja aseiksi.
Ensin hiisien yhdistyminen tuli kääpiöruhtinas Torgan Thangrimille tietoon, ja hän yritti yksin Davrokian naugrimien kanssa tuhota hiidet. Kuitenkin laaksoon tunkeutuminen oli lähes mahdoton tehtävä yksin, vaikka he yrittivät tätä melkein puoli vuotta. Lopulta he pyysivät apua Asterwestin kääpiöiltä, jotka eivät tosin olleet halukkaita auttamaan naapuria, vaikka Thangrim kertoi heille, että Nogrimin kaivokset saattaisivat olla suuressa vaarassa.
Lopulta Thangrim joutui pyytämään apua pohjoisen kardeilta, jotka ryhtyivät kääpiöiden kanssa tuhoamaan hiisiä. Taistelu kesti odotettua kauemmin, ja Rath-Teraig osoittautui olemaan vahva linnoitus. Lopuksi kardit ja kääpiöt piirittivät laakson molemmat kulkureitit, ja käytiin neljä tuntia kestävä taistelu, jossa hiidet joutuivat perääntymään pohjoiseen vuorten ylitse. Suuri osa hiisistä jäi eloon, mutta heidän valtansa oli hajonnut ja heistä oli tullut jälleen yksinäisiä ja hajanaisia olentoja.

Miringadiin palasi rauha vuoden 386 keväällä, mutta ruhtinas Torgan Thangrim kuoli pian tuntemattomaan sairauteen sotimisen jälkeen. Hänen tilalleen istuutui Thangrimin Saliin hänen vanhin poikansa Gorodrim Thangrim. Asterwestin kääpiöt pysyivät hiljaisina ja saivat luvan louhia Rath-Teraigin laaksossa, mutta hiidet yhä lymysivät siellä, ja useita työläisiä sai surmansa. Niin ei Rath-Teraigiin enään astuttu, ja siitä tuli autio paikka jossa vain vaeltavat sudet ja jättiläiset kulkivat. Tästä syntyi tarinoita siitä, että lohikäärmeiden heimot olisivat nousseet tälle paikalle jonne kukaan ei mennyt.

Kaksi sataa vuotta oli rauhallista ja Kera-Rahmud oli nyt vauras paikka ja useat kerabit olivat kauppiaita jotka kulkivat ympäri mannerta etsien onneaan. Ikävä kyllä myös maantierosvot saivat tällä osansa, ja useita kauppiaiden karavaaneja kaadettiin heidän toimesta.
Kuitenkin Orungadin örkit alkoivat kapinoida vuonna 562 läntisten niittyjen kardien kanssa. Kardit sanoivat, että Rolthal oli heidän maillaan ja että se pitäisi purkaa, mutta örkit eivät tästä niin innostuneet. Lopulta kardit yrittivät hätiköidysti poistaa örkkejä Rolthalista ja valheellisesti sanoivat sen olevan Nimrodalen kuninkaan käsky. Niin örkit katsoivat kardit vihollisiksi jotka yrittivät haastaa heidän kaupunkiaan, ja he joutuivat jopa kamppailemaan oman rotunsa edustajia vastaan jotka palvelivat Nimrodalen riveissä. Jotkut näistä örkeistä puukottivat kardien luutnannteja selkään ja tuhosivat armeijaa sisältä päin. Näin määrättiin jokainen Nimrodalen armeijassa oleva örkki vangittavaksi, ja kun tämä tuli Orungadin örkkien tietoon, alkoi avoin sotiminen.
Aluksi örkit tuhosivat Adamorin metsien laidalla olevia metsureiden tiloja, ja alkoivat levittää toimintaansa aina niityille. Lopulta, ennen kuin he ehtivät Fort Ceradakseen, Nimrodalen kuninkaallinen armeija alkoi käydä taisteluita örkkejä vastaan. Örkit joutuivat perääntymään aseellisen ylivoiman takia, ja ylittivät Suurjoen. Osa jäi puolustamaan Rolthalia, ja örkkiraudan tuotanto oli todella toimivaa.
Itäisillä niityillä alettiin käydä kovia taisteluita, ja örkit olisivat voineet edetä aina Norduniin asti, ellei heitä olisi yllätetty kukkuloilla. Örkit taistelivat tuolla seudulla kauan ameijaa vastaan, mutta joutuivat perääntymään Suurjoen taakse puolustamaan Rolthalia.
Vuodet kuluivat epäilyksen vallassa, eikä juuri mitään tapahtunut. Örkit olivat keräämässä suuria voimia Rolthalissa ja vuorten lieppeillä valmistaen örkkirautaa ja kouluttaen berserkkejä. Nimrodalen armeija ei saanut kuninkaalta lupaa käydä örkkien kimppuun. Rolthalin läheisille alueille eivät kardit halunneet kuitenkaan palata.
Lopuksi örkit kävivät suurella voimalla kardien armeijan kimppuun ja raivasivat tiensä alle kuukaudessa Suurjoen ylitse ja tuhosivat useita maatiloita. Armeija ei pystynyt peittoamaan nyt paljon voimakkaampaa örkkien armeijaa. Lopulta örkit tulivat Arodiaksen porteille ja olisivat pistäneet kaupungin pois kartalta, ellei Nimrodalen valtakunnan johtokunnan jäseniä olisi ilmestynyt paikalle. Örkkien kanssa sovittiin rauha niillä ehdoilla, että kukaan kardi ei häiritse heidän kaupunkiaan ja kukaan örkki ei häiritse ketään kardia. Örkit lähtivät rennolla mielellä pois paikalta, ja kardit huokaisivat helpotuksesta.

Pebsu
Admin

Viestien lukumäärä : 67
Join date : 28.07.2014

Näytä käyttäjän tiedot http://inquisition.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa