Muut rodut

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Muut rodut

Viesti kirjoittaja Pebsu lähetetty To Tammi 01, 2015 4:29 am

Muihin luokitellaan Morheimin olennoista kummallisimmat, ne joiden olemassaoloon eivät edes haltiat välillä usko. Näitä ovat muun muassa maahiset, tontut, suurkäärmeet (joista on kyllä oma esittely), peikot ja ylisuuret eläimet. Myös erilaiset vähäiset henget, kuten dryadit, luokitellaan näihin.
Eläimet lasketaan myös muihin rotuihin, sillä niitä löytää myös oikeasta maailmasta ja niistä voi mennä tietoa etsimään vaikka Wikipediaan.

Maahiset ovat Quelinorin vihreillä, asumattomilla kukkuloilla asustavia jalkaterän pituisia olentoja. Ne ovat tykästyneet vihreisiin asusteisiin, eikä niitä sen takia pysty huomaamaan. Maahisilla väitetään olevan erittäin suuria taikavoimia, ja ne voivat taikoa poikkeaville matkailijoille niin paljon kultaa kuin sielu sietää. Maahiset elävät kuitenkin enemmän lauluissa ja tarinoissa kuin maan päällä.

Tontut ovat ihmisen vyötäröön ulottuvia pieniä taikaihmisiä, joiden väitetään asuvan Adamorin metsäaukioilla. Ne voivat kuolevaisten läsnäollessa muuttaa itsensä ja talonsa näkymättömiksi, ja olla kuin ilmaa sen ajan kuin haluavat. Myös tontuilla kerrotaan olevan mielikuvituksen ylittäviä taikavoimia, ja niitä pidetään metsien koskemattomien kolkkien vartijoina.

Peikot ovat klassisissa saduissa esiintyviä pahoja, suuria örkin tapaisia olentoja. Niitä kuvaillaan rupisiksi ja rumiksi, ja ne kantavat aseinaan usein alkeellisia luunuijia ja tukkeja. Peikot ovat hölmöjä ja häijyjä olentoja, joiden mielipuuhaa on napata ihmiskylien kauniita tyttöjä ja ihailla ihmiskauneutta. Peikot esiintyvät vain metsäisten alueiden lähettyvillä olevissa maalaiskylissä, ja sen takia kaupunkilaiset usein vain nauravat maalaisten höpötyksille peikoista ja keijukaisista.

Suurkäärmeet on selitetty parin kilometrin pituisella jutulla toisessa aiheessa.

Suuret kotkat, liskot ja sudet ovat aina olleet olemassa. Jotkut näistä ovat ihmisten luomia taruolentoja, ja joitakin tapaa aivan melkein kerran vuodessa. Yleisimpiä ovat suuret sudet, jotka esiintyvät useammin laumojen johtajina. Ne ovat usein tuplasti muita isompia ja ovat jollain muullakin tavoin muista susista poikkeavia, niillä saattaa olla erilainen turkin väri tai terävämmät hampaat kuin muilla, esmerkiksi.
Suuret liskot ovat enemmän taruolentoja, mutta kerabit ovat ilmoittaneet suurikokoisista liskoista heidän aavikoillaan. Kuitenkaan mitää muuta ei liskoista tiedetä, paitsi että ne muistuttavat hyvin paljon alligaattoreita.
Suuret linnut ovat olleetkin olemassa muinaisessa Noldmarin maassa, josta ensimmäiset haltiat purjehtivat Berenian saarelle. Kotkia eivät ole kuolevaiset sen koommin nähneet, mutta oletetaan, että velhot ja erilaiset vanhat maagikot ovat saaneet käsiinsä suurkotkien munia ja kasvattaneet niistä itselleen lemmikkejä.

Anbaragin heimolaiset, on nimitys jota käytetään niistä örkeistä jotka ovat sydämeltään mustia. Toisaalta ne eivät edes ole örkkejä, koska ne eivät asu Orungadissa, vaan ne ovat hajaantuneet ympäri maailmaa pieniksi porukoiksi. Jotkut elävät hiisien alistajina pohjan vuorilla, toiset taas raivaavat Mahmerin aavikoilla karavaaneja. Anbaragin heimolaisia pidetään pahimpina kuolevaisina vihollisina maan päällä. Niiden tiedetään palvelevan mustia henkiä ja pahoja suurkäärmeitä, silloin kun niitä on aktiivisina maassa. Anbaragin heimolaisista ei kuitenkaan ole paljoa harmia, sillä ne pystyvät ilman suurta johtajaa toimimaan vain alle viiden hengen ryhmissä, ja kun luku on täysi, silloinkin niille syntyy ongelmia keskenään. Suurin Anbarag-armeija jota oli koskaan nähty Morheimissa oli Ancalagon -nimisen suurkäärmeen palvelijajoukko, johon kuului peräti viisikymmentä örkkiä.
avatar
Pebsu
Admin

Viestien lukumäärä : 69
Join date : 28.07.2014

Näytä käyttäjän tiedot http://inquisition.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa